Backdrop
Summoners Cup Worlds 2019

Kuva: Michal Konkol / Riot Games

EsportsLoLTurnaukset

Jaa

League of Legendsin MM-kisat siirtyvät yllättäen Eurooppaan

Seuraava League of Legendsin MM-pokaalin eli Summoner's Cupin haltija ratkaistaan Euroopassa.

Mainos
Mainos

League of Legendsin julkaisija Riot Games ilmoitti tänään, että pelin vuoden 2021 MM-turnaus siirtyy Kiinasta toistaiseksi tuntemattomaan sijaintiin Euroopassa. Asiasta kertoo Twitterissä julkaistulla videolla Riotin esportsista vastaava johtaja John Needham.

MM-kisat oli määrä järjestää Kiinassa Qingdaon, Shanghain, Chengdun, Shenzenin ja Wuhanin kaupungeissa eräänlaisena kiertueena. Massiivinen loppuottelu oli määrä järjestää Shenzenissä marraskuun kuudentena päivänä.

Needhamin mukaan deltavariantista johtuen kasvaneet matkustusrajoitukset ja sulkutoimet ovat hankaloittaneet tilannetta siihen pisteeseen, että kisojen pitäminen Kiinassa on nyt mahdotonta.

– Emme valitettavasti voi taata, että MM-kisoihin selviävät joukkueet pääsisivät osallistumaan niihin. Olemme tästä johtuen joutuneet tekemään vaikean päätöksen ja siirrämme kisat Kiinasta Eurooppaan, Needham sanoo.

Needhamin mukaan siirto Eurooppaan takaa sen, että suurin osa pelaajista ja joukkueista pääsee osallistumaan kisoihin. Riot ei kuitenkaan ole vielä valmis julkistamaan kisojen tarkkaa tapahtumapaikkaa.

– Päätöksemme kannalta tärkein asia on se, että suurin määrä joukkueita ja pelaajia pääsee turnauspaikalle, Needham toteaa.

Tällä erää tapahtumapaikan ohella myös MM-kisojen tapahtuma-aika on epäselvä, mutta perinteisesti ne alkavat noin syyskuun lopussa tai lokakuun alussa ja päättyvät marraskuun alussa. Kisoihin osallistuvat joukkueet ratkeavat meneillään olevissa alueellisissa pudotuspeleissä.

Turnaus järjestettiin viime vuonna Kiinassa. Edellisen kerran Leaguen maailmanmestaruus ratkaistiin Euroopassa vuonna 2019, jolloin finaali pelattiin Pariisissa.

Siirry aiheisiin

Lisää aiheesta Esports


Vastaava päätoimittaja

Lassi Nummi

Uutisvinkit

uutiset@assembly.org
AssemblyTelia
Footer Backdrop