Backdrop
aleksib-iem-rio-2022-csgo-major
EsportsCS:GOCS:GO MajorAleksib

Jaa

Rion CS:GO Major -turnaus alkaa – Aleksib on kisan suomalaistoivo

maanantaina 31. lokakuuta 2022

IEM Rio Major 2022 alkaa Challengers-vaiheella 31. lokakuuta ja päättyy Championship-vaiheeseen 13. marraskuuta.

Mainos
Mainos

Counter-Strike: Global Offensive -pelin suurimmat ja arvostetuimmat turnaukset ovat pelintekijä Valven siunaamat CS:GO Major -turnaukset. Niitä pelataan nykyisen aikataulun mukaan kaksi kertaa vuodessa, ja niiden turnausjärjestäjä vaihtelee. Uusimman Major-turnauksen järjestää ESL Brasiliassa tapahtumassaan Intel Extreme Masters Rio Major 2022. Rion kilpailu piti alunperin järjestää marraskuussa 2020, mutta se peruttiin pandemian vuoksi. Nyt aika on kuitenkin kypsä, ja CS-yleisö näkee ensimmäisen Major-turnauksen Brasiliassa ja koko Etelä-Amerikassa.

Suomalaisväriä mukana

Sinivalkoisin silmin katsottuna suurin mielenkiinto kohdistuu ruotsalaiseen Ninjas In Pyjamas joukkueeseen, jonka pelinrakentajana toimii Aleksi "Aleksib" Virolainen. Virolainen on turnauksen ainoa suomalaispelaaja, ja lähellä oli, että Rio olisi jäänyt kokonaan ilman kotimaisia osanottajia. NIP palkkasi Virolaisen joukkueeseensa yllättäen syyskuun alussa jo varsinaisen pelaajavaihtoajan päätyttyä, ja tarjosi suomalaiselle mahdollisuuden karsiutua mukaan Majoriin Euroopan karsintaturnauksesta yhdessä NIPin muiden pelaajien kanssa. Joukkueen peli lähti heti kulkemaan, ja he nappasvat itselleen suoran Legends-vaiheen paikan Rion Majorista sijoittumalla Euroopan A-karsintakisassa toiseksi.

Suomalainen kilpapeliorganisaatio ENCE on mukana Rion Major -turnauksessa kansainvälisellä, ulkomaalaisista pelaajista koostuvalla kokoonpanollaan. Kokoonpanoa valmentaa suomalainen Eetu "sAw" Saha. Myös ENCE aloittaa turnauksensa vasta Legends-vaiheesta onnistuttuaan kiipeämään hopeasijalle Euroopan B-karsintaturnauksessa.

Kisan vaiheet ja aikataulu

Turnaus pelataan kolmessa vaiheessa.

  • Challengers-lohkovaihe: ma 31.10. – to 3.11. alkaen klo 16

  • Legends-lohkovaihe: la 5.11. – ti 8.11. alkaen klo 16

  • Champions-pudotuspelivaihe: to 10.11. – su 13.11. alkaen klo 19, paitsi su klo 20

Ensimmäisessä vaiheessa on mukana yhteensä 16 joukkuetta. Joukkueet ottelevat Swiss System -tyyppisessä lohkossa, josta jatkoon etenee kolmella voitolla ja kisasta putoaa kolmella tappiolla. Kahdeksan joukkuetta etenee toiseen vaiheeseen, jossa toiset kahdeksan Legends-joukkuetta jo odottelevat mukaan lukien Aleksib:n NIP ja ENCE. Toinen vaihe pelataan identtisellä formaatilla eli yhdellä swiss-lohkolla, josta jälleen kahdeksan joukkuetta etenee nyt suurelle areenalle pudotuspeleihin. Swiss-lohkoissa alkuottelut käydään paras yhdestä (bo1) -muodossa ja muut ottelut turnauksessa pelataan paras kolmesta (bo3) -muodossa.

Joukkueet

Kilpailussa on mukana yhteensä 24 joukkuetta. Kahdeksan joukkueista on sijoitettu suoraan toiseen vaiheeseen (L-merkintä).

  • 00NATION - Brasilia

  • 9z - Kansainvälinen

  • Bad News Eagles - Kosovo

  • BIG - Saksa

  • Cloud9 - Venäjä

  • ENCE - Eurooppa (L)

  • Evil Geniuses - Kansainvälinen

  • FaZe - Eurooppa (L)

  • fnatic - Eurooppa

  • FURIA - Brasilia

  • GamerLegion - Eurooppa

  • Grayhound - Australia

  • Heroic - Tanska (L)

  • IHC - Mongolia

  • Imperial - Brasilia

  • Team Liquid - USA (L)

  • MOUZ - Eurooppa

  • Natus Vincere - Ukraina (L)

  • Ninjas in Pyjamas (Aleksib) - Ruotsi (L)

  • OG - Eurooppa

  • Outsiders - Venäjä

  • Spirit - Venäjä (L)

  • Sprout - Tanska (L)

  • Vitality - Eurooppa

Ennakkosuosikkien asemaa nauttivat erityisesti edellisen Major-turnauksen voittaja FaZe sekä hopeamitalisti Natus Vincere.

Lähetykset

Suomenkielisen lähetyksen koko Rio Major -tapahtumasta tarjoaa Elisa kanavallaan twitch.tv/elisaviihdesport

Englanninkieliset viralliset ESL-lähetykset löytyvät kanavilta twitch.tv/esl_csgo ja twitch.tv/esl_csgob

Tulokset

Majorin tuloksia voi seurata assembly.orgin turnaussivulta. Lisäksi tulokset löytyvät HLTV:stä sekä Liquipediasta.

Tapahtuman esittelyvideo

Siirry aiheisiin
Tietoa meistäOta yhteyttäMediakorttiKäyttöehdotTietosuojalausuntoEvästeet

Vastaava päätoimittaja

Lassi Nummi

Uutisvinkit

uutisetassembly.org
AssemblyTelia
Footer Backdrop