Arvostelu: Twitchistä alkunsa saanut The Legend of Vox Machina on uudenlainen harppaus fantasialle, animaatiosarjoille ja striimaajille

Animaatiosarja The Legend of Vox Machina perustuu yhdysvaltalaiseen Critical Role -sarjaan. Kyseessä on Twitchin välityksellä pelattu Dungeons & Dragons -kampanja, joka yhdistää ennaltakäsikirjoitettua tarinankerrontaa, pöytäroolipelien sääntöjä, pelaajahahmojen improvisaatiota ja noppatuuria. Huippusuosioon noussut sarja aloitti kolmannen kampanjansa tänä syksynä ja sen paljastettiin lokakuussa olevan Twitchin eniten tilausmaksuilla ansaitseva kanava. Iso tekijä sarjan suosion takana on sen pelaajakaarti, joka koostuu maailmanluokan ääninäyttelijöistä. Sarjan pelinjohtajana ja sen fantasiamaailman ”isänä” toimii Matthew Mercer, kun taas omia pelaajahahmojaan sarjassa tulkitsevat Sam Riegel, Ashley Johnson, Laura Bailey, Travis Willingham, Liam O’Brien, Marisha Ray ja Taliesin Jaffe.

Kokeneiden näyttelijöiden käsissä näiden kotona aloittama pöytäroolipelikampanja muuntautui seikkailuntäytteiseksi draamaksi, jonka hahmot ovat karismaattisia, viihdyttäviä ja ennen kaikkea rakastettavia. Critical Rolen suosiosta kertoo hyvin se, että kun The Legend of Vox Machinaa lähdettiin tuottamaan joukkorahoituksella, se keräsi yli 11 miljoonaa dollaria. Tämän potin myötä alkuperäinen parinkymmenen minuutin erikoisjakso kasvoi kokonaiseksi tuotantokaudeksi. Sittemmin Amazon Prime osti sarjan lähetysoikeudet ja rahoitti suoraan myös sen toisen tuotantokauden. Kaiken tämän jaarittelun tarkoituksena on sanoa, että jo The Legend of Vox Machinan olemassaolo on pieni ihme, ja se on animaatiosarjojen seassa varsinainen outolintu. Kyseessä on pienen taiteilijajoukon ruohonjuuritasolta asti rakentaman, itsenäisesti omistaman tuotteen huipennus. Sarja tekee sen, josta monet muut striimaajat ovat aiemmin vain unelmoineet; nostaa itsensä ulos internetin alakulttuurista kohti valtavirtaa. Mutta, onko sarja itsessään katsomisen arvoinen?

Kosto miehen tiellä pitää

Kuva: Amazon

Animaatiosarja perustuu Critical Rolen ensimmäiseen tuotantokauteen, joka seuraa Vox Machina -seikkailijajoukon urotöitä. Kyseessä on kaoottisuudestaan huolimatta kykenevä joukkio, johon kuuluvat puolihaltijasisarukset Vex’halia ja Vax’ildan (Bailey & O’Brien), puolijättiläisbarbaari Grog Strongjaw (Willingham), maahiaisbardi Scanlan Shorthalt (Riegel), puolihaltijadruidi Keyleth (Ray), maahiaispaladin Pike Trickfoot (Johnson) ja aatelinen aseseppä Percival de Rolo (Jaffe). 12 jakson mittainen ensimmäinen tuotantokausi sisältää animaatiosarjaa varten käsikirjoitetun kaksiosaisen esittelyjakson sekä kampanjan Briarwoods-juonikaaren. Ratkaisu on ymmärrettävä, sillä alkuperäinen kampanja alkoi löytää omaa identiteettiään juurikin kyseisen juonikaaren paikkeilla. Sen sovittaminen onkin kaikin puolin onnistunut ja tarjoaa maukasta materiaalia uudelleentulkintaa varten. Ikävä kyllä sarjan aloitusjaksot ovat sen ehdottomasti heikointa antia. Koska alkuperäinen kampanja oli suoraa jatkumoa näyttelijäkaartin kotipeleistä, on ymmärrettävää, että sarjaan haluttiin luoda kunnollinen alkutarina valtavirtayleisöä varten. Mutta kun kahdessa jaksossa tulisi esitellä Exandrian fantasiamaailma, seitsemän päähenkilöä, Tal’Dorei-valtion poliittiset pelurit ja jonkinlainen juonikin, jää kokonaisuus laihaksi. Katsoja kyllä ymmärtää, millaisesta perusasetelmasta loppukauden tapahtumia lähdetään ruotimaan, mutta suuhun jää vahva ”tehtiin koska oli pakko” -maku. Kauden jälkimmäinen osa on onneksi aivan toisella tasolla. Sen keskiöön nousee Taliesin Jaffen hahmo Percival de Rolo, jolla on synkkä ja verinen historia Briarwoodsin aatelisparin (Mercer & Grey Griffin) kanssa. Kun heidän tiensä yllättäen kohtaavat vuosien jälkeen, on Percivalin päämäärä selkeä; hän tulee seuraamaan Briarwoodseja entiseen kotikaupunkiinsa Whitestoneen ja kostamaan perhettään kohdanneen tragedian. Vox Machinan jäsenet haluavat tietenkin jakaa toverinsa taakan, ja kostoretkelle lähdetään yhteistoimin. Kauden juoneen yhdistyvät Whitestonen vapauttaminen, Briarwoodsien mysteerisen suunnitelman selvittäminen sekä taistelu Percivalin sielusta. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että Percival on kauden onnistunein hahmo, jonka veristä taivalta on liki mahdotonta olla kannustamatta, vaikka se ajaakin miehen arveluttaville poluille.

Samalla toisiinsa läpeensä rakastuneet Briarwoodsit ovat suorastaan herkullisia pahiksia, joiden koko olemus on elämää suurempi. Vaikka tällaiset hahmot saattaisivatkin jossain muussa sarjassa tuntua yliampuvilta, sopivat ne The Legend of Vox Machinan liioiteltuun ja häpeilemättömän korniin maailmaan kuin nakutettu.

Kasvupyrähdyksiä ja -kipuja

Kuva: Amazon

Sarjan muut päähahmot jäävät vääjäämättä edellä mainitun kolmikon varjoon. Parhaiten animaatiosovituksesta hyötyy Keyleth, jonka epävarma ja viaton olemus sopii animaatiosarjan muottiin täydellisesti. Samalla hahmon todellinen potentiaali ja vakavammat luonteenpiirteet ovat paremmassa tasapainossa roolipelikampanjaan verrattuna. Myös Grog, hyväsydäminen mutta perimiltään brutaali tollo, on yksinkertaisuudessaan viihdyttävää katsottavaa, vaikkei tämän huumori aina osukaan. Sisaruskaksikko Vex’halia ja Vax’ildan olivat jo roolipelikampanjassa joukkion ”normaaleimpia” jäseniä, ja he jäävät sarjassa tyydyttävän tasaisiksi. Kumpikaan ei varsinaisesti nouse esille, muttei kompastelekaan. Kaksikon vahva sisarussuhde on kuitenkin jotain, jollaista toivoisi näkevän useammin. Myös Vax’ildanin romanssi Keylethin kanssa on toteutettu sarjassa huomattavasti paremmin kuin roolipelikampanjassa. Scanlan ja Pike ovat hahmoista ne, jotka tuntuvat kärsineen animaatiosovituksesta. Scanlanin alkuperäinen karisma kumpusi Sam Riegelin ilmiömäisistä improvisaatiotaidoista. Hahmon ronskit kommellukset naurattivat aivan eri tavalla, kun ne shokeerasivat kanssanäyttelijöitä samalla tavoin kuin yleisöäkin. Nyt shokkiarvo ja sen tuoma nauru puuttuvat täysin. Scanlan on myös roolitettu joukkion ”vitsiniekaksi”, ja hahmon dramaattisetkin hetket ovat usein huumorilla ja toilailuilla päällystettyjä. Piken ongelmat kumpuavat nekin roolipelikampanjan ja animaatiosarjan välisestä kitkasta. Alkuperäiskampanjassa Ashley Johnson joutui olemaan pitkiä aikoja pois paikalta muiden työsitoumusten vuoksi. Animaatiosarjassa tämä on selitetty Piken uskonkriisillä, jota hän jää sovittamaan jumalansa temppeliin. Ikävä kyllä Piken koko uskontojärjestelmä ja suhde jumalansa kanssa jäävät niin epäselviksi, ettei pikaisesti toteutettu henkimatka iske niin kuin olisi tarkoitus. Hahmo kyllä toimii joukkion ”toivonliekkinä”, mutta hänen sisäiseen kamppailuunsa on vaikeaa samaistua.

Ei mitään lastenfantasiaa

Kuva: Amazon

The Legend of Vox Machina tarjoilee fantasiamaailman, jonka kaltaista länsimaalaisessa animaatiossa harvemmin näkee. Kuten jo aiemmin mainitsin, sarjan hahmot ovat sopivasti liioiteltuja ja tekijäkaarti onkin kuvaillut sarjaa ”aikuisten lauantaipiirretyksi”.

Samalla sen fantasiamaailma on kuitenkin raju ja väkivaltainen silloin, kun tilanne sitä vaatii. Taistelukohtauksissa veri roiskuu ja tunnelma on herkullisen makaaberi. Vaaran tunne on alati läsnä, ja sarjassa käsitellään synkkiäkin aiheita. Myös kirosanoja viljellään isolla kädellä. Monen muun aikuissarjan tavoin seksi on osa The Legend of Vox Machinaa, mutta ilman minkäänlaista negatiivista konnotaatiota. Seksi ja seksuaalisuus ilmenevät sarjassa yksinomaan positiivisina ja ilottelevina elementteinä. Tämä aikuisfantasiassa harmillisen poikkeuksellinen lähestymistapa saa osaltani isot kiitokset. Yleistunnelmastaan huolimatta sarjan miljöö Exandria ei kuitenkaan eroa merkittävästi monen tuntemasta ”perusfantasiamaailmasta”. Vaikka Matthew Mercerin luoma maailma tarjoaa roolipelimuodossa takuulla mielenkiintoisia ominaispiirteitä, eivät nämä nouse animaatiosarjassa kunnolla esille. Toisaalta tämä myös tarkoittaa, ettei sarjan maailmaa tarvitse lähteä juurta jaksoin selittämään, vaan katsojan luotetaan tuntevan sen peruspilarit jo ennestään. Kenties Exandrian mieleenpainuvin ominaispiirre on, että se tuntuu aidosti monikulttuuriselta ja moninaiselta maailmalta, joka peilaa nykymaailman identiteettien kirjoa keskiajan kapeiden raamien sijaan. Mitä tulee sarjan tekniseen toteutukseen, on se kaikin puolin kiitettävää. Kuten odottaa saattaa, ääninäyttely on erinomaista, myös päänäyttelijöiden ulkopuolella. Kauden vieraileviin tähtiin kuuluvat esimerkiksi David Tennant (Doctor Who, DuckTales), Darin De Paul (Overwatch, Spider-Man: Miles Morales) ja Rory McCann (Game of Thrones, Hot Fuzz). Animaatiopuolella sarja sisältää sopivissa määrin näyttävää toimintaa ja maltillisen yksinkertaisia hetkiä, joilla kauden budjettia on pidetty aisoissa. Jälkimmäisissä huomaa paikoitellen, ettei ylimääräisiä paukkuja ole ollut varaa latoa, mutta tämä harvoin häiritsee vaan enemmänkin huvittaa. Upeiden toimintakohtausten lisäksi hahmojen kehonkieli loistaa myös intiimimmissä hetkissä. Lopuksi Vaikka nimenomaan sarjan taustat tekevät The Legend of Vox Machina erityisten poikkeuksellisen, onnistuu sen seistä omillaan myös ilman niitä. Kyseessä on mukaansatempaava ja taidokas animaatiosarja aikuisempaan makuun, jonka kasvukivut on helppo antaa anteeksi. Ainakin animaation ja fantasian ystävien kannattaa ottaa sarja katsottavakseen. Arvosana: Critical Role -faneille: 9/10 Muille: 7,5/10