Backdrop
  • Twitch vahvisti mittavan tietomurron – käyttäjätiedot vaikuttavat olevan turvassa
Twitch logo 2

Kuva: Twitch

LifestyleGamingTwitchAmazon

Jaa

Twitch vahvisti mittavan tietomurron – käyttäjätiedot vaikuttavat olevan turvassa

Tatu Partanen -
tt_partanen
-
torstaina 7. lokakuuta 2021

Twitch kertoo selvittävänsä tietomurron laajuutta, mutta tällä erää näyttää siltä, että käyttäjä- ja maksutiedot eivät ole vaarassa.

Mainos
Mainos

Striimauspalvelu Twitch on vahvistanut keskiviikkona otsikoihin nousseen tietomurron tapahtuneen. Yhtiö kertoi asiasta julkaisemassaan lyhyessä tiedotteessa.

Twitchin mukaan tietomurron toteuttanut taho käytti hyödykseen palvelinmuutoksessa syntynyttä aukkoa. Amazonin omistama yhtiö kertoo tutkivansa tapausta, mutta toteaa lausunnossaan, että tällä hetkellä merkkejä käyttäjätietojen vaarantumisesta ei ole.

Lausunnossa kerrotaan samalla, että käyttäjen luottokorttitietoja ei säilötä Twitchin omilla palvelimilla, joten kyseiset tiedot eivät tietomurron myötä vaarantuneet.

Anonyymi hakkeri jakoi keskiviikkona nettiin noin 126 gigatavun paketin, joka sisältää muun muassa osia Twitchin lähdekoodista, striimaajien tienestejä viimeisen kolmen vuoden ajalta, Twitchin sisäisiä turvatyökaluja sekä viittauksia Amazon Game Studiosin Vapor-nimeä kantamaan projektiin, jota kuvaillaan Valven Steam-alustan kilpailijaksi.

Hakkeri itse väittää, että eilen julkistettu paketti on vasta ensimmäinen osa varastetuista tiedoista. Twitch ei tällä erää ole vahvistanut, onko yhtiön palvelimilta viety muutakin ensimmäisen paketin sisällön ohella.

Twitch on tietomurron jälkeen kehottanut ainakin osaa käyttäjistään vaihtamaan salasanansa, vaikka yhtiö vakuuttaakiin käyttäjätietojen olevan turvassa. Salasanan vaihdon ohella kaikkien Twitch-käyttäjien kannattaa ottaa käyttöön myös kaksivaiheinen tunnistus, joka vaikeuttaa huomattavasti tilin kaappaamista.

Varoitusten ohella Twitch päätti tänään vaihtaa jokaisen käyttäjän striimausavaimen. Kyseessä on jokaiselle käyttäjälle yksilöllinen tunniste, joka mahdollistaa striimaussovelluksen yhdistämisen itse Twitchiin. Uusi avain löytyy oman Twitch-tilin asetuksista.

Siirry aiheisiin

Assembly
Footer Backdrop